hankintatoimi.fi

ProHankinta-työryhmä | Palaute | Sivukartta

Organisaation hankintaosaaminen

Hankintaresurssien ohella on kiinnitettävä huomiota toimittajayritysten hankintaosaamiseen erityisesti muutostilanteissa.

Toimittajaverkostossa toimivien yritysten hankintaosaamiseen saattaa kohdistua kehitystarpeita erityisesti muutostilanteissa, aivan kuten hankinnan resursseihinkin. Esimerkiksi toimituskokonaisuuksien laajentuessa saattaa toimittajan vastuulle tulla kokonaan uuden tyyppisiä osaamisia vaativia osa-alueita, jotka vaikuttavat myös hankintatoimen tehtävien hoitoon. Toimittajan hankintavastuulle saattaa tulla kokonaan uudentyyppisiä ostonimikkeitä.

Esimerkiksi hitsattuja teräsrakenteita aikaisemmin toimittaneen toimittajan toimituskokonaisuuden laajentuessa osakokoonpanoihin, saattaa sen hankintavastuulla olla jatkossa raaka-aineiden ja teräsrakenteiden lisäksi sähkö-, hydrauliikka- ja mekaniikkakomponentteja.

On varmistettava että toimittaja kykenee vastaamaan hankinnan osaamiseen kohdistuviin muutostarpeisiin tarvittaessa joko nykyisiä osaamisia kehittämällä tai uusia kyvykkyyksiä rekrytoimalla.