hankintatoimi.fi

ProHankinta-työryhmä | Palaute | Sivukartta

Hansel - Anssi Pihkala

Anssi Pihkala

”Hallinnoimiemme puitejärjestelyjen avulla tehdyt hankinnat kasvavat koko ajan.” – Anssi Pihkala, toimitusjohtaja, Hansel Oy

Hansel Oy on valtion yhteishankintayksikkö, jonka tavoitteena on lisätä tuottavuutta valtion hankintatoimeen. Käytännössä Hansel tuottaa valtiolle säästöjä kilpailuttamalla ja hallinnoimalla palveluja ja tuotteita koskevia puitejärjestelyitä.

"Valtiolla on ammattitaitoinen ja keskitetty hankintatoimi, jossa yhteistyö valtion eri yksiköiden välillä pelaa kiitettävästi", Hansel Oy:n toimitusjohtaja Anssi Pihkala sanoo.

Hansel Oy:n hallinnoimien puitejärjestelyjen avulla tehdyt hankinnat kasvavat koko ajan. Vuonna 2010 sopimuksia käytettiin yhteensä 553 miljoonan euron arvosta. Liittymällä puitejärjestelyihin asiakkaat voivat tehdä hankintoja ilman omaa vaativaa julkista kilpailutusta - monipuolinen valikoima puitejärjestelyjä mahdollistaa nopean ja vaivattoman tavan hankkia tuotteita ja palveluja. Puitejärjestelyihin on kilpailutuksen kautta valittu noin 400 sopimustoimittajaa.

"Merkittävä osuus puitejärjestelyjen kautta tehtävästä myynnistä, lähes 40 prosenttia, menee pienille ja keskisuurille yrityksille", Pihkala kertoo.

Tehokkaan hankintojen hallinnan lisäksi Hansel kiinnittää huomiota myös ympäristöystävällisyyteen sekä vastuullisuuteen liittyviin asioihin.

"Säästöt ja ympäristöasiat eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa: laadukkaat hankinnat tuottavat säästöjä ja ovat kestävän kehityksen mukaisia. Markkinoiden toimivuus ja toimittajien tasapuolinen kohtelu on meille erittäin tärkeää", Pihkala huomauttaa.

Valtion yhteishankintayksikkö Hansel Oy