Ajankohtaista
Tuore väitöskirja hankintatoimesta
Tkt Sanna Niemisen väitöskirjassa tutkittiin toimittajan vapaaehtoista panostusta
yhteistyösuhteessa. Tiiviissä strategisessa toimittajasuhteessa merkittävä määrä
arvoa luodaan myös sellaisten toimintojen kautta, joita ei ole sopimuksella
suoranaisesti määritelty.
Tekes haastaa strategisiin tutkimusavauksiin
Tekesin strategisten tutkimusavausten ensimmäinen haku on avoinna 1.1.-28.2.2012. Mukana on myös sisäisten ja ulkoisten resurssien strateginen hallinta.
Hankintojen johtamisella ja kehittämisellä lisää tulosta ja kilpailukykyä
Ei ole yhdentekevää miten yrityksessänne johdetaan resursseja, jotka muodostavat jopa yli puolet liikevaihdosta.
Ostotoiminnan johtaminen pk-yrityksissä
Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksen marraskuussa käynnistyvä koulutusohjelma henkilöille, jotka työskentelevät hankintatoimen ja/tai operatiivisten logististen toimintojen johto- tai kehittämistehtävissä tai ovat siirtymässä näihin.
Hankintalaki ei palvele ketään
Näin kommentoi Suomen Fujitsun toimitusjohtaja Yrjänä Ahto aihetta verkkolehti www.tietoviikko.fi sivuilla. Vai ovatko "marjat" sittenkin vain happamia palveluntarjoajalle.
Hankintojen osaaminen lisää kilpailukykyä
Hankintatoimen osaamisesta on tullut yrityksille uusi kilpailukyvyn lähde. Tämän osoittaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhdessä Suomen osto- ja logistikkayhdistys LOGY ry:n kanssa toteuttama tuore kysely.
Hankintapäivä lähestyy
Hankintojen ammattilaisten vuosittainen ykköstapahtuma 12.9.2011 Tampereella!
Suomalainen b-to-b-ostaja arvostaa yli kaiken halpaa hintaa
Suomalainen b-to-b-ostaja arvostaa yli kaiken halpaa hintaa. Huonoon palveluun hän on puolestaan niin tottunut, että pitää keskinkertaistakin palvelua hyvänä.
Lainauksia Mikko Metsämäen artikkelista Kauppalehdessä 16.5.2011
Hankinnat haukkaavat jopa 70-80%
Kehittyvä Elintarvike on numerossa 2/2011 tarttunut myös elintarvikealalle ajankohtaiseen asiaan.
www.kehittyvaelintarvike.fi
Hankintakoulutusta tarvitaan myös kunnissa
Vain puolet kunnista katsoo hankintaosaamisen olevan riittävällä tasolla.
Näin uutisoi Yrittajat.fi Varsinais-Suomen Yrittäjien tekemän kyselyn tuloksista.
Tekesin rahoitusta 22 uudelle hankintatoimen hankkeelle
Tekes lunastaa lupauksiaan rahoittaa hankintatoimen kehittämistä.Tuotantokonseptit-ohjelman kohdennetun haun perusteella on käynnistymässä 4 tutkimus ja 18 yrityshanketta.
Hankintatoimi tuo tai vie kilpailukykyä
IMD Business Schoolin prof. Carlos Cordonin haastattelu Teknologiateollisuus ry:n Visio 1/2011 -lehden sivuilla 8-11.
Hankintatoimesta kilpailukykyä
Toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja Professori Eero Eloranta kirjoittivat 2.3.2011 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla hankintatoimen kehittämiseen liittyvästä potentiaalista.
Hanki hyvin - seminaarin esitykset julkaistu
Tekesin Tuotantokonseptit-ohjelman kotisivuilla.
